Home Blogi Perusjumppa kunniaan!

Perusjumppa kunniaan!

by Kerttu-Liisa

Taas sama juttu. Selailen läpi Facebook-streamiani ja esille lävähtää toinen toistaan extremempiä päivityksiä liittyen liikuntaan. Yhdellä on kuva kropastaan solmussa (joku hieno jooga-asana tai akrobatialiike), toinen hehkuttaa kaukomailla huippuohjaajien kanssa vietettyä treenilomaa (”Niin hienoja ihmisiä, mahtavaa treeniä, rakastan mun elämää!”), kolmas kokee tarpeelliseksi luetella joka päivä kaikki suoritetut treenit (ja niitä on luonnollisesti aika paljon).
Vaikka minäkin liikun paljon ja elän muutenkin kohtuullisen aktiivista elämää, tulee edellä kuvatuista päivityksistä aina jotenkin huono fiilis. Ei saisi aina tehdä samanlaista (hyväksi ja tehokkaaksi havaittua) treeniä, vaan pitäisi jatkuvasti kehittää itseään opettelemalla uusia lajeja. Mahapömppö varmasti poistuisi nopeammin, jos liikkuisin vieläkin enemmän ja söisin terveellisemmin, pitäisi vissiin jättää suklaa karkkien lisäksi pois (olen ollut karkkikarkeista lakossa jo pari viikkoa). Treenien jälkeenhän todellinen treenaaja palkitsee itsensä herkullisella rasvattomalla rahkalla tai terveyspirtelöllä, herkkuihin sortuminen on heikkoutta.

Rahkaa, rasvatonta tietenkin.

Rahkaa, rasvatonta tietenkin.


Tähän ikään mennessä itsensä on oppinut jo tuntemaan aika hyvin ja voin todeta 99% varmuudella, että en kaikesta huolimatta tule muuttamaan treenitapojani. Voin myöntää ihan rehellisesti, että minä olen turvallisuudenhakuinen perusjumppaaja. Liikun pääasiassa kahdesta syystä:
1. Kovan treenin ja hikoilun tuottaman hyvän olon takia. Harva muu asia antaa yhtä hienon fiiliksen ja juuri tuohon fiilikseen jää koukkuun. Kun käy vetämässä aamusta hyvät treenit, voi loppupäivän ottaa ihan rennosti. Väsytetty kroppa = leppoisa mieli.
2. On pakko liikkua paljon, että voi syödä paljon. Pidän syömisestä, erityisesti makean syömisestä. En halua olla paksu, joten ei auta kuin liikkua.
Näiden syiden valossa lienee melko selvää, miksi tuppaan aina tekemään samoja, tuttuja treenejä. Jos alkaa opetella jotain kokonaan uutta, menee aikaa, ennen kuin voi sanoa olevansa siinä hyvä. ”Harjoittelukauden” aikana tehot ovat melko pienet eikä onnistumisen kokemuksiakaan kovin usein synny. Olen esimerkiksi kohtuullisen jäykkä, joten jooga ja muu notkeutta vaativa toiminta ei suju kovin hyvin. Kaiken muun hyvän lisäksi olen myös melko kärsimätön, joten en jaksa harjoitella pitkäjänteisesti. En varsinkaan, jos kehitys on hidasta. Lisäksi tällä hetkellä pienen lapsen takia omaan liikuntaan voi käyttää päivittäin hyvin rajoitetun ajan, joten valitsen sellaista toimintaa, joka takuuvarmasti tuottaa haluamani tyydytyksen.
Tästä päästäänkin seuraavaan ihmetyksen aiheeseen. Mistä ihmeestä ihmiset repivät kaiken tuon liikuntaan käytetyn ajan? Ennen pojan syntymää minun aikani meni jokseenkin kokonaan päivätöihin (koneella dataamista), iltatöihin (jumppien ohjaamista) ja kotitöihin (enkä edes ole mikään siivousintoilija). Sitten pitää toki parisuhdetta hoitaa ja sohvallakin on ihan kiva maata välillä lataamassa akkuja. Tällä hetkellä päivätyöt ovat korvautuneet lastenhoidollisilla askareilla, joten ei liikuntaa irtoa sen enempää aikaa kuin aiemminkaan.
Kertokaahan, mikä teitä motivoi liikkumaan ja mistä irrotatte ajan treenaamiseen. Voitaisiin itse asiassa laittaa galluppi pystyyn:
1. Oletko minunlaiseni perusjumppaaja?
2. Oletko jatkuvasti uusia kokemuksia janoava urheilumaanikko?
3. Oletko jotain siltä väliltä, mitä?
PS. Projekti kesämaha etenee suhteellisen hitaasti. Paino on tullut ihan vähän alaspäin, mutta maha on edelleen melko löllö. Kuvamateriaalia seuraa mahdollisesti seuraavan postauksen yhteydessä.
 

1 comment
0

You may also like

1 comment

Pirjo Kuukasjärvi heinäkuu 21, 2013 - 12:20 pm

Perusjumppaaja; kotona helposti kehon omalla painolla ja kahvakuula kaverina. Ei tarvitse lähteä minnekään, maksaa jäsenyyksistä ja itse fysioterapeuttina ohjaan, puhun koko ajan; joskus mukava olla van hiljaa. Toki kiva käydä ohjatuissa ryhmissä, esim. kuntonyrkkeilyssä käyn, olla muiden ohjattavana ja ennenkaikkea siellä on selkeä ohjaus, ei mitään akrobatiaa, vaan tietää just mitä milloinkin tehdään, simppeliä ja tehokasta, saa hakata sydämensä kyllyydestä. Pidän yksinkertaisesta ja helposta suorittaa, mutta kuitenkin tehokkaasta. Eihän polkupyörää tarvi keksiä uudestaan, perusjumppa, oma kehokin riittää 🙂

Leave a Comment